Oppimisen ja hyvinvoinnin yhteiskehittäminen

Webinaari 1.12.2022 klo 8.30-9.30

Mukana webinaarissa

Heljä Misukka

Heljä Misukka

Koulutuspolitiikan asiantuntija, LovEdu Oy

Johanna Honkanen

Johanna Honkanen

Perusopetuksen palvelualueen aluepäällikkö, Vantaan kaupunki

Tomi Meriläinen

Tomi Meriläinen

Lukion rehtori, Kuusamo

Tuomo Lähdeniemi

Tuomo Lähdeniemi

Varatoimitusjohtaja, Fountain Park Oy

Kaisu Kinnunen

Kaisu Kinnunen

Tapahtuman juontaja

Tervetuloa mukaan maksuttomaan Oppimisen ja hyvinvoinnin yhteiskehittäminen -webinaariin!

Opetusala elää myllerrysten aikaa. Vaatimusten kasvu, oppimistulosten heikentyminen ja henkilöstön jaksaminen haastavat kuntia pohtimaan osaamisen kehittämistä myös hyvinvoinnin näkökulmasta.

Tulevaisuudessa kuntien rooli sivistystoiminnan, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjinä korostuu entisestään. Kokonaiskuvan muodostaminen tilanteesta ja eri toimijoiden osallistaminen kehittämiseen on ensisijaista, jotta päätöksiä voidaan tehdä tietoon perustuen.

Tässä webinaarissa kuulemme, kuinka Vantaalla oppilaat ja huoltajat otettiin mukaan kehittämään koulutustoimintaa – vieläpä kahdeksalla eri kielellä. Lisäksi kuulemme Kuusamon kokemuksia lukioiden opetussuunnitelman yhteiskehittämisestä.

Keskustelemassa mukana ovat koulutuspolitiikan asiantuntija Heljä Misukka, Vantaan kaupungin Perusopetuksen palvelualueen aluepäällikkö Johanna Honkanen, Kuusamon lukion rehtori Tomi Meriläinen ja Fountain Parkin varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi.

Webinaarissa keskustelemme mm.:

  • Millaisia haasteita kunnat kohtaavat oppimisen ja hyvinvoinnin saralla?
  • Miten päätöksenteossa voidaan huomioida osallisuus?
  • Millaisia työkaluja osallistamiseen voidaan käyttää?
  • Miten yhteiskehittämällä edistetään kokonaisvaltaista oppimista?
  • Mitä yhteiskehittämisellä on saavutettu kuntien sivistystoimen kanssa?
  • Miten opetussuunnitelma tukee hyvinvointia, ja miten yhdessä kehittäminen vie eteenpäin oikeita asioita?

Jos olet kiinnostunut sivistystoimen yhteiskehittämisestä ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamisesta, tämä webinaari on sinua varten.

Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan webinaariin!

Lähetämme myös webinaarin tallenteen kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille.

Puhujien esittelyt:

Tuomo Lähdeniemi on varatoimitusjohtaja sekä yksi Fountain Parkin perustajaosakkaista. Asiakastyössä Tuomo on erikoistunut muun muassa strategiatyöhön ja sivistysinstituutioihin.

Heljä Misukka on pitkään ollut yksi koulutuspolitiikan kärkivaikuttajista Suomessa. Hänellä on 30 vuoden kokemus koulutuksesta ja opetusalasta mm. päättäjänä, valtiosihteerinä, asiantuntijana ja johtajana. Nykyään hän tekee oman yrityksensä LovEdun kautta yhteistyökumppanien kanssa töitä vaikuttajaviestinnän parissa ja opetusalan konsulttina. Heljä on Fountain Parkin partneri.

Johanna Honkanen toimii Vantaan kaupungin perusopetuksessa aluepäällikkönä ja osallistuu aktiivisesti palvelualueen strategisten kehittämishankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen. Johannalla on pitkä kokemus opetuksen ja hyvinvoinnin johtamisesta, kehittämisestä ja käytännön toteuttamisesta.

Tomi Meriläinen toimii Kuusamon lukion rehtorina.